Peliraportti T01 kovasta PuIUn syysturnauksesta, josta RaKelle hopeaa

21.09.2011

T01 osallistui erittäin kovatasoiseen PuiU-turnaukseen 17.9.2011, josta tuomisina oli hopeamitalit. 

PuiU-turnaus järjestettiin Helsingin Puistolassa                  

Turnaukseen osallistui 8 joukkuetta, jotka olivat jaettuna kahteen erilliseen lohkoon. Lohkojen kaksi parasta pääsivät välieriin. Raken kanssa lohkossa olivat ACK (Kirkkonummi), isäntäjoukkue PuiU (Puistolan urheilijat) ja EPS (Espoo). Pelitapana oli 7vs.7 ja peliaikana oli 2x18 min, joten jo oman lohkon peleistä kertyi 108 minuuttia täyttä peliä. Tästä lähtökohdasta Raken asetelmat eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä mukana oli vain kahdeksan pelaajaa: Aada, Anni, Emilia, Elina, Elsa, Jonna, Julia ja Nea. 

Peli 1: Rake - ACK : 1 - 1 

Peli alkoi tasaisissa merkeissä. Molemmat saivat hyökkäyksiä aikaan, ACK kuitenkin sai vaarallisempia tilanteita aikaan. Ensimmäinen maali syntyi ACK:n toimesta tiukan tilanteen päätteeksi. Rangaistusalueelta lähtenyt laukaisu osui oikeaan tolppaan, epäonneksi pallo kimposi tilanteeseen syöksyneen maalivahti Aadan selästä maalinperukoille ja kirkkonummelaiset siirtyivät 1-0 johtoon. ACK jatkoi painostusta, rangaistusalueen takaa lähtenyt laukaisu ylärimaan sekä kaksi paitsion takia hylättyä maalia takasivat mielenkiintoisen pelin. Onneksi tuomarointi toimi ja paitsiot saatiin pois vihellettyä. Toisen puoliajan viime minuuteilla Rakea onnisti, kun Julia laukaisi taidokkaasti pallon maalin perukoille. Syötön maaliin antoi Emilia. Rake sai vielä lopussa hyvän hyökkäyksen ja voittokin oli lähellä. 

Peli 2: Rake - PuiU : 2 - 1 

Isäntäjoukkue aloitti pelin lupaavasti, edellisestä ottelusta saatu 2-0 voitto EPS:stä, sai isännät uhkumaan pelivarmuutta. Vastassa oli kuitenkin kokenut turnausjoukkue, joka ei hätkähtänyt alkuminuuttien vaarallisia tilanteita. Ensimmäisen erän puolessa välissä tuomari oli tarkkana PuiU:n pelaajan käsivirheestä rangaistusalueella. Pallo pilkulle ja Emilia pallon taakse. Kova potku kuitenkin meni hieman vasemmasta alanurkasta ohi ja peli jatkui tasatilanteesta. Tästä sisuuntuneena Emilia taituroi erän lopulla Nean syötöstä hienon kudin, joka upposi. Isäntäjoukkueen tasoitus tuli kuitenkin nopeasti, rangaistusalueen reunalta lähtenyt laukaisu upposi ylänurkkaan maalivahdin hienosta yrityksestä huolimatta. Toiselle puoliajalle mentiin tasatilanteessa. Toinen puoliaika oli Raken hienoista painostusta, Raken puolustus toimi varmasti. Vaihtopelaajia ei ollut Elinan saatua ensimmäisessä ottelussa pienen kolhun. Valmentaja reagoi tilanteessa kierrättämällä hyökkäyksen pelaajia välillä puolustuksessa. Pelin ratkaisu syntyi Julian hienosta oivalluksesta, jolla hän vapautti Emilian maalintekoon. Tästä ei PuiU enää noussut ja Rake kuittasi voitollaan 3 pistettä ja tukevan otteen jatkopaikasta.   

Peli 3: EPS - ACK : 0 - 2  

Lohkovaiheen viimeinen ottelu EPS:ää vastaan alkuasetelmana pistetilanne EPS (0), Rake (4), ACK (4) ja PuiU (3). Rake pystyi varmistamaan jatkopelit tasapelillä. EPS:n edelliset ottelut olivat sujuneet mollivoittoisesti, tiukat 2-0 tappiot PuiU:lle ja ACK:lle kertoivat maalinteon vaikeudesta. Pelin kulku olikin selvä: Rake piti palloa ja rakensi toinen toistaan vaarallisimpia tilanteita. Maaliteossa onnistuttiin vasta, kun Jonna siirrettiin puolustuksesta kärkeen: Anni vapautti Jonnan maalintekoon ja tauolle siirryttiin Raken maalin johdossa. Toiselle puoliajalle Elina kuntoutui maalinsuulle ja Aada siirtyi keskikentälle. Raken painostus jatkui ja toisen erän puolivälissä Emilia siirsi pallon rangaistusalueella taitavasti Aadalle, jonka vasemman jalan veto upposi maalin perukoille. Elina joutui vielä erän lopussa torjumaan EPS:in hyökkäyksen, mutta todellisia maalipaikkoja ei kuitenkaan ollut. 

Samaan aikaan pelatun ACK - PuiU ottelu päättyi maalittomaan tasatilanteeseen, joka takasi Rakelle lohkovoiton. Jatkopelien vastustaja selvisi 2 lohkon viimeisessä pelissä, jossa puhtalla pelillä Kasiysin ja Helsingin ponnistuksen kaataneet NuPS (Nummela) ja PPJ (Helsinki) kohtasivat. NuPS vei pelin selvästi lukemin 2 - 6 ja Rake sai välierään vastaansa PPJ:n. 

Välierä: Rake - PPJ : 3 - 0 

Jatkopelien ottelun pituus oli 2 x 20 min, joten tiedossa oli todella hikinen päivä kauniissa syksyisessä säässä. PPJ joutui aloittamaan jatkopelin vain 10 minuutin tauolla edellisestä ottelusta, Rake vastaavasti pääsi levänneenä tähän otteluun. Tämä näkyi selvästi ottelun kulusta, Raken maalia kohden ei pelin aikana tullut kovinkaan monta vaarallista tilannetta. Rake siirtyi noin 10 min kohdalla Emilian maalilla 1 - 0 johtoon, syötön antoi Jonna. Toisen puoliajan aluksi Julia siirsi Elinan syötöstä Raken 2 - 0 johtoon ja PPJ:n matka kohti finaalia päättyi Elsan pallon riiston jälkeen laukomaan 3 - 0 osumaan. Hieno päivä sai Raken kannalta arvoisensa palkinnon finaalipaikan muodossa. 

Samaan aikaan pelattu toinen välieräottelu ACK:n ja NuPS:n välillä oli tiukkaa vääntöä. Peli oli uhkaavasti menossa rangaistuspotkukilpailuun, mutta NuPS sai viime minuuteilla pallon ACK:n maalivahdin taakse. Kultaottelussa olivat vastakkain Rake ja NuPS, pronssista kamppailivat PPJ ja ACK. 

Finaali: Rake - NuPS : 1 - 9 

Viimeisessä ottelussa Raken joukkueen vähäisin pelaajamäärä turnauksessa kostautui, muut joukkueet olivat saaneet kokoon 10 - 13 pelaajaa. Kun tähän lisää todella erikoisen turnaustavan, jossa 6 tunnin sisään mahtui 5 ottelua, otteluiden kokonaiskesto oli yhteensä 188 minuuttia vastaten yli kahta 90 min peliä. 

Peli alkoi hyvissä merkeissä Rakelle, noin viiden minuutin jälkeen Rake siirtyi Emilian maalilla johtoon, syötön antoi maalivahti Aada. Seuraavat 5 minuuttia olivat yönmustat Rakelle, NuPS takoi kolme maalia. Raken nopea taktiikkamuutos (3 - 2 - 1) :sta siirtyminen hyökkäävämpään (2 - 3 - 1) ei auttanut. Toiselle puoliajalle maalinsuulta kentälle vaihdettiin Aada ja hyökkäävää pelityyliä jatkettiin edelleen. Tuloksena melkoisen suurinumeroinen ottelu, jonka voittajasta ei ollut epäselvyyttä. NuPS:n pelityyli oli nopea ja syötöt menivät hyvällä tarkkuudella perille. Lisäksi NuPS:n vaihtopenkiltä kentälle riitti nopeita jalkoja. Lisäksi NuPS pelaajat käyttivät jalkojen lisäksi käsiä, johon tuomari joutui jatkuvasti puuttumaan, tehden ottelusta hyvin rikkonaisen. 

Pronssiottelun vei PPJ luvuin 4 - 1.

 

 

 

 

 

 

 

22.05.2013 RaKen -99 tyttöjen ykkös joukkue 5-0 voittoon MPS:sta
16.05.2013 RaKen Cn tytöt reiluun voittoon paikallis kamppailussa
16.05.2013 Miesten Harraste jalkapallo aloittaa kesän
07.05.2013 Edustuksen kausi alkanut vaihtelevasti
24.04.2013 RaKesta valittu uuteen leiritys ohjelmaan Elina Kettula
22.04.2013 T04-05 jälleen turnausvoittoon la 20.4.2013
18.04.2013 RaKen 1999 tytöt jatkavat murskavoittojaan
17.04.2013 T99/1 joukkue voittoon ensimmäisessä pelissä
17.04.2013 Kesäkauden turnausavaus Rajamäellä
15.04.2013 Jatkoon Regions' Cupissa
04.04.2013 Raken ilmoittautumistilaisuus Kuntolassa ke 10.4 klo 17:30-19
25.03.2013 Edustuksen ottelut alkavat Regions' Cupilla!
18.03.2013 Tyttö jalkapallo jyrää Rajamäellä
18.03.2013 Jannika Suonpää Piirijoukkueen pelissä 2 maalia Turkua vastaan
04.03.2013 T99 RaKe/RiPS YJ jatkaa voitolla aluesarjajoukkue FC Kuusysistä
27.02.2013 RaKen Jannika Suonpää on valittu jatkoon piirijoukkueessa
26.02.2013 Joukkueiden T04-05 ja T06-07 perustamis info
14.02.2013 Ritarien harjoitukset perjantaisin siirtyvät ½h eteenpäin klo 17:30-18:30 Kivikoululla 15.2 alkaen
08.02.2013 RaKen T01/02 joukkueella viimeisissä talvisarjan otteluissa voitto ja tasapeli
27.01.2013 RaKen T04-06 joukkue murskaava JäPS turnaksessa
07.01.2013 Miesten harjoitusottelut alkoivat
31.12.2012 RaKe:lle Umbro-turnauksessa Tampereella jälleen menestystä
12.12.2012 Jalkapallojaoston kauden palkitut
04.12.2012 Syysturnauksen ja Summer Cupin 2013 ilmoittautumiset on avattu
28.11.2012 Rajamäki Cupin 2013 ilmoittautumiset on avattu
24.11.2012 RaKen T02-03 ryhmä voittokas miniturnauksessa
23.11.2012 RaKe perustaa B-Tyttöjen(-97-95) joukkueen
23.11.2012 Kutsu ylimääräiseen yleiskokoukseen 29.11.2012
26.10.2012 Edustus valmistautuu tulevaan kauteen!
21.10.2012 Ex-rakelainen harjoitusleirillä Reus Deportivossa Espanjassa
21.10.2012 Vielä mahdollisuus osallistua seuran taitokilpailuun
21.10.2012 20.10 RaKen taitokilpailuissa 6 merkki suoritusta
14.10.2012 Seuran taitokilpailu jalkapallossa 20.10
14.10.2012 RaKen jalkapallo junioreiden iltapäivä harjoitukset
09.10.2012 Taitokilpailukoulu Rajamäen tekonurmella
05.10.2012 NELJÄN LAMMEN JUOKSU SU 7.10
03.10.2012 RaKen sählykerhot ja -vuorot käynnistyvät
26.09.2012 Miehet nousevat vitoseen!
24.09.2012 RaKe P01-02 joukkue HyPS turnauksen mestariksi
08.09.2012 Liikkeelle -tapahtuma RaKen Syysturnauksen yhteydessä
08.09.2012 Syysturnauksen ensimmäinen päivä ohi
05.09.2012 Kaikki kannustamaan miehet Vitoseen!
20.08.2012 RaKe mukana kyläpäivillä
15.08.2012 Miesten nousu haaveet elävät!
12.08.2012 VJS super cupista pronssia RaKelle
11.08.2012 RAKen T01 tytöt VJS Super cupissa kärjessä
05.08.2012 RaKen Tytöille pronssia Viron LootosSpring -turnauksesta
31.07.2012 RaKen joukkueista T00 aloitti Syyskierroksen
31.07.2012 RaKen T03 joukkue voitokkaana Porissajoukkue jatkoi sunnuntain peleissä voitoilla
29.07.2012 RaKen T03 joukkue voitokkaana Porissa
22.07.2012 Kokkolasta tuliaisina hopeaa
21.07.2012 T01 Joukkue Kokkola cupin loppuotteluun
20.07.2012 T01 joukkue 4 parhaan joukossa
20.07.2012 T01 varmisti lohko voiton Kokkolassa
19.07.2012 RaKen T99 ja T01 joukkueet aloittivat Kokkola Cupin
20.06.2012 Jatko-ottelu EPS:n kobria vastaan
19.06.2012 Alkusarjan viimeisessä ottelussa vastassa FC Loviisa
19.06.2012 19.6 Tiistain pelit alkovat FC Honkan mustien kohtaamisella
19.06.2012 Maanantain viimeinen ottelu LIF:ä vastaan
18.06.2012 Maanantain kaksi ensinmäistä ottelua jatkoivat voitto linjaa Alandia cupissa
17.06.2012 Alandia cupi toinen ottelu RaKe- VIFK
17.06.2012 RaKen T01 avasi Alandia cupin voitolla
28.04.2012 MAASTOJUOKSUT
21.04.2012 T99 Kevät turnaus Rajamäellä
19.04.2012 T99 Joukkue voittoon piirisarja avauksessa
09.04.2012 T99 joukkueen vapaapäivä Eindhovenissa
08.04.2012 T99 joukkue taisteli finaalipeleissä
07.04.2012 T99 Hollannin turnaus alkoi voitoilla kovista vastustajista
06.04.2012 RaKe T99 joukkueen matka alkoi Hollannin Easter Openiin
28.03.2012 RaKe järjestää uusien pelaajien ilmoittautumis tilaisuuden 12.4
28.03.2012 Futsal mestaruus mitalikahvit T99 joukkueelle
28.03.2012 Vuosikokous valitsi RaKelle uuden hallituksen
10.03.2012 RaKen T99 joukkue murskaavalla maalisuhteella futsal sarjan voittoon.
24.01.2012 Prinsessafutis jatkuu torstaisin klo 17-18 Kuntolan salissa
21.01.2012 Onnea SB-PRO:lle naisten Suomen cupin voitosta!
15.01.2012 RaKen T99 joukkue jatkaa puhtaalla pelillä futsalissa
03.01.2012 RaKen tytöt mitalli sateessa Tampereella
01.12.2011 RAJAMÄEN KEHITYS, MISTÄ ON KYSYMYS?
10.11.2011 RaKen Jalkapallojaoston kauden päättäjäiset vietettiin pelien merkeissä
10.11.2011 RaKella suuri edustus Piirijoukkue karsinnoissa
10.11.2011 Ex-RaKelainen U16 tähtitarhaan
06.11.2011 T99 ja T00 talvisarjan avaukset
26.10.2011 Prinsessat jatkavat talvella salissa, ritarit siirtyvät talveksi P05-06 joukkueeseen
03.10.2011 RaKessa 4-6. lk sählykerho jatkuu taas
25.09.2011 Tule kannustamaan RaKen -99 tytöt 1-sarjaan ke 28.9 klo 18:00!
21.09.2011 Peliraportti T01 kovasta PuIUn syysturnauksesta, josta RaKelle hopeaa
21.09.2011 Sykshyn maalivahtipäivien ilmoittautuminen avattu
21.09.2011 Syksyn 2011 jalkapallokoulun ilmoittautuminen avattu
18.09.2011 T02 joukkue kovassa iskussa syyskierroksella
17.09.2011 RaKen T01 joukkueelle hopeaa PuIU:n kovatasoisessa syysturnauksessa
24.07.2011 T01 Joukkueelle Kokkola cupin voitto, P-97 joukkueelle hopeaa
23.07.2011 Kolmas päivä ohi ja edessä FINAALIT
22.07.2011 Toinen päivä ohi Kokkola cupissa
21.07.2011 RaKen joukkueet Kokkola Cupissa
05.07.2011 P-97/98 Pärnu Cupissa Eestissä, nuoremmat turnauksessa 6.
19.06.2011 RaKen T00/01 joukkue voitti Särkänniemi cupin
12.06.2011 RaKelle kotiturnauksesta P-98 sarjan voitto sekä kolmas tila P-97 sarjasta
11.06.2011 4. päivä Stadi Cupissa ohi jatkossa vielä T99 joukkuje
10.06.2011 Stadi cupissa pelattu alkusarjat
09.06.2011 RaKen T97 joukkue johtaa puhtaaalla pelillä stadi cuppia

Näytä lisää »