Aikuisten treeniryhmä
Julkaistu: 10.08.2018 00.00

Aikuisten treeniryhmä

Aikuisten SKI TEAM treeniryhmä - on tarkoitettu jo hieman hiihtokokemusta ja pohjakuntoa omaaville tavallisille liikkujille. Sellaisille henkilöille, jotka kaipaavat haastetta ja monipuolisuutta treeniinsä, sekä haluavat harjoitella tavoitteellisesti kasvattaen omaa kuntoa, tehostaa lajinomaisen harjoittelun monipuolisuutta ja parantaa omaa hiihtotekniikkaa molemmilla tyyleillä. Treeniryhmä sopii perusterveille aikuisille - naisille ja miehille.

Omana tavoitteena voi esimerkiksi olla pitkän matkaan hiihtoihin osallistuminen talvella, taikka vain omista hiihtolomahiihdoista enemmän nauttiminen.
Yhteisissä treeneissä treenataan kolmena päivänä viikossa - teemoina ovat Tekniikka (hiihtotaito, ketteryys ja liikkuvuus), Tehoharjoitukset (vauhtikestävyys, maksimikestävyys), sekä pitkät 2-3 tunnin Yhteisvaellukset peruskestävyyttä kehittämään.
Kaikkiin harjoituksiin ei tarvitse aina ehtiä, edetään oman aikataulun mukaan.

Eli tiedossa muun muassa sauvakävelyä ja -juoksua poluilla ja suolla, sauvarinneharjoituksia, rullahiihtoa ja tietysti lumella hiihtoa. Sekä rullasuksien ja esimerkiksi luistelusuksien kokeiluun löytyy seuralta treeneihin muutama lainapari.

Pyrimme myös tekemään yhteisiä leiri- ja kisamatkoja, sekä järjestämään esimerkiksi välinekoulutusta (voitelua ja tietoa suksien valinnasta).

Treeniryhmän vetäjänä toimii Petri Soini. Lisätiedot ja ilmoittautuminen sähköpostitse petesoini@gmail.com tai 050 3532515.

Seuran uusimmat

Rajamäen Kehitys ry

Kiljavantie 231

05200 Rajamäki


Y-tunnus 0598128-2