Vihdoin päästiin pelaamaan ja starttaamaan Ojamart talvisarja Nummelassa.
Saavuttiin Nummelan halliin hieman jännittyneissä tunnelmissa. Alkulämpässä tosin taisi suurin jännitys jo kadota.
Paitsi tsemppiporukoissa se oli vasta huipussaan.
Ensimmäisessä pelissä vastassa oli FC Espoo joka olikin täydentänyt rivejään Akatemian puolelta... No meno oli myös sen mukaista ja
sovittiin että siitä pelistä ei sen enempää... ;) Nähtiin toki meidän mimmeiltä pari hienoa maalia ja huikeita torjuntoja. Espoolaisilla oli selkeästi
nopeampi tempo ja sähäkät jalat. Peli päättyi 15-2 tappioon.
Toisessa pelissä saimme vastaamme Lopan Lohjalta ja tämä matsi alkoi lupaavasti. Oltiin 2-0 johdolla ensimmäisellä puoliajalla.
Sitten kävi jotain ja toinen puoliaika ei ollut pelillisesti enää meidän hallinnassa. Tässäkin pelissä nähtiin mimmeiltä hienoa taistelua ja loppuun asti pelattua puolustusta. Unohtamatta huikeita torjuntojakaan. Mutta tällä kertaa ei vauhti riittänyt ja lohjalaiset vei 9-2.
Lukemat ei kerro pelien laadusta mitään. Mimmit pelasi rohkeaa ja rakentavaa peliä hienosti, ottaen huomioon että koko joukkue on rakenteellisesti kokenut valtavan muutoksen ja nämä olivat ekat matsit tällä kokoonpanolla. Iso peukku mimmeille!
Tästä on hyvä jatkaa ja tiedetään mitä kehitetään ja tullaan taas entistä vahvempina tammikuussa areenalle uudelleen. ;)
24.11.2018 00.00 | Helmipallojen talvisarjan startti |
28.10.2018 00.00 | Helmipallojen kauden 2018 päättäjäiset SuperParkissa |
11.10.2018 00.00 | Tähtisadetta Helmipallojen treenien päätteeksi |
15.08.2018 00.00 | Helmipallojen kesämuistoja - Jymy Cup |
08.06.2018 00.00 | Helmipallot alkulohkon voittajana jatkoon Stadi Cupissa |
09.05.2018 00.00 | Tunnelmia Rajamäen T07 Karusellista 5.-6.5. |