Tänään saatiin myös sinisen peliryhmän kausi käyntiin. Sarjana Opel liiga ja tasona 2 haaste. Peli Mäntsälässä FC Kapinaa vastaan päättyi niukkaa 7-9 tappioon. Totuuden nimissä vastustaja oli kyllä askeleen edellä oikeastaan kaikessa heti alusta alkaen. Pari nopeaa maalia ja meidän pojilla vähän päät painuksiin... tauolle vastustajan 6-0 johdossa. Tokalle puoliajalle otimme viidennen kenttäpelaajan ja peli tasoittui. Edelleen vastustaja oli syöttelyssä aika paljon edellä mutta me alettiin ylivoimalla kuromaan eroa kiinni. Muutaman kavennusmaalin jälkeen saatiin jo melkoinen hurmos päälle että täältä tullaan vielä! No, lähelle päästiin mutta ohi ei ollut tänään asiaa. Hieno nousu ja tsemppi kuitenkin tokalla puoliajalla. Samalla asenteella kun mennään ensi kerralla koko peli niin hyvä tulee.