RaKen jalkapallon taitokilpailut kisailtiin sunnuntaina Rajamäen urheilupuistossa mukavassa syyssäässä ja erinomaisissa tunnelmissa. Mukana kisailemassa oli 40 innokasta futaria, ikähaitarilla 7-13 vuotta sekä iloinen joukko vanhempia järjestämässä tapahtumaa ja toimitsijoina taitoratapisteillä.
Pelaajat mittailivat taitojaan pomputtelussa, kuljetus-laukauksessa, pujottelussa, syöttöpenkissä, puskussa ja pituuspotkussa. Kilpailut saatiin vietyä läpi joutuisasti ja tuloskortin palauttaneet saivat lämmikkeeksi makkaraa ja mehua. Taitokilpailuiden tarkoituksena on haastaa ainoastaan itsensä voittamaan edellisen vuoden tulos ja samalla haastaa pelaajia treenaamaan henkilökohtaisia taitoja omatoimisesti.
Taitokilpailuissa voi saavuttaa taitomerkin suorittamalla radat ikäluokittain kiristyviä aikarajoja vastaan. Taitomerkit ovat väriltään joko Pronssia, Hopeaa tai Kultaa riippuen kokonaissuorituksesta. Kaikki vähintään Pronssimerkin suorittaneet saavat osallistua Uudenmaan piirin taitokilpailuihin loka-marraskuun vaihteessa. Itse taitomerkit jaetaan pelaajille seuran kauden päättäjäisissä.
Taitomerkkirajan kilpailupäivänä alittivat seuraavat pelaajat:
Hopeamerkki
TD12:
Noora Paananen
Lumi Puskala
PF9:
Nuutti Väärälä
Pronssimerkki
PF8:
Justus Kotonen
TF9:
Elsa Ahonen
PF9:
Eino Heikinmaa
Ilari Bister
TE10:
Nea Ruupunen
PE10:
Roope Kotonen
Janne Färm
PE11:
Leevi Lahti
Onnittelut kaikille taitokisamerkin suorittaneille! Kaikkien osallistujien taitokilpailusuoritusten tulokset on jaettu joukkueiden Jojoille.
Iso kiitos kaikille mukana olleille talkoolaisille!
Ei uutisia |