Taas me tehtiin se!
Julkaistu: 26.09.2019 00.00

Taas me tehtiin se!

Helmipallot ovat olleet viikon kiireisinä siellä sun täällä. Viikonloppuna osallistuttiin talkoomeiningillä RaKen syysturnaukseen. Siellä talkoilivat ansoituneesti sekä Helmipallot itse, että vanhemmatkin.


Eilen puolestaan valkut yllättivät Helmikset taitokisarasteilla! :) Niitäkin treenattiin hienosti koko jengillä!


Tänään puolestaan huristimme Tammisaareen sarjakärki EIF:n vieraaksi. Kyllähän lähti ottelu tasaisella väännöllä käyntiin. Vastustaja väänsi vähän ahnaammin ja sai ensimmäisellä puoliskolla kaksi palloa meidän maaliin.


Toiseen puoliskoon lähdettiin taas asenteella Pyörremyrsky. Helmipallomyrsky. Ja sitä se taas totisesti olikin. Ensin 1-2 kavennus!


Eikä aikaakaan kun myrsky tuotti jälleen tulosta ja maalattiin 2-2 tasoihin! Sitten loppuikin aika ja nuo jäi loppulukemiksi. Jos ensimmäinen puolikas oli vastustajan hallintaa niin toinen oli ihan meidän määräämällä tahdilla pelattua peliä.

Upea viikko kerrassaan! Huikeaa yhteistyötä ja jälleen sitä ihailtavaa joukkuehenkeä jota tässä jengissä todella on, ihanaa että se sama henki on myös meidän vanhempien tekemisessä mukana <3


Mari



Rajamäen Kehitys ry

Kiljavantie 231

05200 Rajamäki


Y-tunnus 0598128-2